1/06/2018

matkakuume



seison hiljaisella manskulla matkatoimiston näyteikkunan edessä. 
lennot nyt alennettuun hintaan

                  bangkok - 395 €
   new york - 450 €
                                tokio - 405€

marraskuu on vaihtunut joulukuuksi, alati mereileväksi räntäsateeksi. 
ikkunat pysyy näinä kuukausina visusti suljettuina eikä niitä avata vasta kuin ensimmäiset nuput puskevat mullan alta auringonvaloon. 
sen näkee puiston hienoista istutuksista.


ja mä haluan pois täältä,, nyt! 
olen kyllästynyt tähän kaupunkiin. nirskahteleva rautiovaunu lipuu ohitse täynnä aamuruuhkaa karttavia ihmisiä. sulkeutuneet untuvatakkeihinsa kuin kotilot tai säikähtäneet kuoriaiset. lumituprua sataa vinosti alas kohti mustaa asvattia. ja minä olen yksi samanlainen. 
ja sitten päätän. aikomukseni lähteä sinetöityy tässä hetkessä, juuri nyt. 


tuntuu kuin alkaisin sulaa tästä iänkaikkisesta syväjäästä, ja niin tosin tapahtuu. vatsani täyttyy lepattavista perhosista ja pirskahdellen kuurankukat rikkoutuvat ympäriltäni. olen oman elämäni huipulla, itseni herra. suunnittelin kaiken valmiiksi, ikäänkuin pyramiidina. 
eikä aikaakaan kuin:; 


klo: 09:00, odotan jännityksissäni, ja astun lasisista ovista sisään lämpimään toimistotilaan. seinät hohtaa kirkkaan vihreinä tähän hämärään aamuun ja tyhjiä nurkkia koristaa kumiset koristekasvit ruukkuineen. minua ollaan vastassa aivan kuin odotetusti. juhlallisesti ja koreasti paperi asiat sutviutuvat kuin unessa. pehmustetut rottinkituolit antavat takamukselle tilaa istua: näistä tuoleista osataan vain uneksia. taustameluna matkaradiosta kuuluu joululaululujen suttuisa sointi. sähköpatteri hohkaa lämmintä ilmaa toimiston täyteen: virkailijan käsi on ontto ja kuitenkin niin sydämellinen kun ojentaa pöydän takaa matkaviisumin ja muut olennaiset. häivyn kerroksineni takaisin kadulle, kuin ulos heitetty piski. oloni on hilpeä sillä;

lähtöni tapahtuu ennen aamuvuoron alkamista. 

marras/joulukuu 2017