electric blue

sä aiot jättää mut tänään. siksi mä asettelen asunnon suruhuntuun ja kytken sähköt pois päältä. olen hienontanut maksan monitoimikoneella haalean punaiseksi mönjäksi ja kaapinut sen klöntteineen neliskanttiseen kertakäyttövuokaan. nyt uuniluukusta nostetaan ylväästi ruskettunut vuoka sisälmyksineen. asetan sen katkuamaan hellan päälle odottamaan kiinteytymistään. lasipurkin kansi sihahtaa auki. raivokkaasti ryhdyn kaapimaan kokonaisina klimppeinä puolukkahilloa roskakoriin. nyt on minun vuoroni uudistautua. lakkaan kynteni sähkönsinisellä kynsilakalla ja raivaan sotkuisesta vaatekaapista eiliset rytkyt päällepantaviksi. 

.. electric blue, tipahtaa venyvänä norona sängyn haalealle päiväpeitolle

typerä poika. soimaan itsenäni näistä hukkaa heitetyistä kuukausista kanssasi. pistän rolling stonesin soimaan ja kelaan biisiin: wild horses. se soi miellyttävän hellästi näitä seiniä vasten, niin, että tohdin tuntea ääniaaltojen värinän rintakehässäni. upotan kroppani hetkeksi lattialautoihin ja suon itselleni hetken kipuilla tulevaa: 

 *faith has been broken

   tears must be cried

    let's do some living

                  after we die

lähden täältä nyt helvettiin. melkein jo juoksen näitä kerroksia pakoon pitkin kolhiintuneita kierreportaita. jätän jälkeeni vain hitusen sääliä ja lohduttomuutta. toisinaan toivon että juoksisit mua vastaan. levittäytyisit kaikin voimin mun eteeni etten pääsisi pihalle. huutaisit räkä poskella että älä mee rakas. heittäytyisit maahan suremaan ja viskoisit posliinikuppeja mun loittonevaa torsoa kohden, kuitenkaan osumatta. ja kun just oon poistunut tältä kuihtuneelta sisäpihalta sä huomaat roskalaatikossa muiden lemuavien jätteiden seassa valuvat puolukkahillon rippeet. 

mutta katu on hyvin hiljaa. harpon pitkin askelin vesilätäköiden ylitse kohti halvinta kapakkaa vodkapaukku mielessäni. ovi kilahtaa ja niin määrätietoisesti kuin ikinä suinkaan, menen suoraan asiaan. istuudun tiskin ääreen ja alan siemailla kristallisessa koristekuvioisessa lasissa kiiluvaa nestettä. tunne on pirskahteleva ja tuntuu polttelevina pisteinä rintakehässä. imen lasin reunaa koristaneen sitruunanpuolikkaan kuiviin ja jatkan koktailin nauttimista. te katsotte minua täällä kuin mielipuolista. pöllähtää nyt yhtäkkisesti pubiruusujen täyttämään juottolaan kiihkoa huokuvana nuorukaisena. ajattelin tämän olevan helppoa, mutta jo nyt tunnen seinien kaatuvan päälle ja murskaavan minuuteni rippeet hyökyaallon lailla. 

.

keskikesä on asettunut yllemme sammalpeittein, ja aurinko kylpenyt itseään mannerjään silottamaa kalliota vasten kokonaisia vuorokausia! suuret lumpeenlehdet huojuvat lempeästi vedessä maljamaisine kukintoineen. sun tukka tihkuu järvivettä selkärankaa pitkin ja vesipisarat kimmeltävät solisluiden kuopissa. mä jumaloin sua. olet puraisemassa nektariinin pehmeän makeaa lihaa kun pysähdyt ja katsahdat minuun vakavissasi. kun aamutuimaan kastoimme varpaamme lämpimään rantaveteen, poimit sen viileästä pohjasta sileäpintaisen pikkukiven. tässä hetkessä se säkenöi suomuineen mun kämmentä vasten. 

kop kop. olemukseni on lässähtänyt kasaan. havahdun pyöritteleväni tätä antamaasi kiveä luisilla sormillani. kop kop, ulko-ovi kilahtaa. ikkunalaseissa kimmeltää ulkoilman synkeys. ainoastaan kadunkulmilla notkuvat korkeat katulamput valaisevat maanpintaa kohden satavaa usvaista tihkua. napsin edessäni olevia chilipähkinöitä kitusiini hermostuneesti. sitten alkaa yököttää kun mieleeni juolahtaa ajatus näiden ympäri pubia levittäytyneiden juoppojen likaiset sormenpäät ja kynsien alla muhivat taudinaiheuttajat. 

tahdon olla uudesti syntynyt elinvoimainen verso! juurtua uudeksi taimeneksi tarvittaessa. ihmis elämä on epämiellyttävää ja turruttaa vanhetessa tuntoaistit. kuoleman jälkeen syntyisin värinokkosena kuohkeaan multaan ja minua kasteltaisiin kolmesti viikossa. 

.. kahden jakkaran päässä minusta yksi sankari osoittaa sähkönsinisiksi maalattuja kynsiäni ja purskahtaa häpeämättömään nauruun. muina päivinä heittäisin mokomaa jääkuutiolla silmään, mutta nyt en aio. aikomukseni on lähteä täältä helvettiin: 

a$ap

 tiskin takana on laaja valikoima savukkeita, joten pyydän vielä lähtiessäni yhden askin camelia ja lyön kolikot tiskiin. nyt vedän loput sakeasta nesteestä huiviin ja säntään koleaan ulkoilmaan pitkin askelin. 

yök yök YÖK. grogilasiin kaadettua punaista nestettä tarjoiltuna kulmikkaisiin pöytiin. kulauksena tuntuu raakile kurkussa ja samassa huutaa: verta! viini muuttaa itsensä pulppuaviksi verisuoniksi. mutta vain halutessaan. muut kääntyvät tuijottamaan uutta tulokasta keskeyttäen tasaisen puheensorinansa. hys! nyt ollaan aivan hiljaa. kuitenkin noustaan teatraalisesti parrikaadeille melodramatiikkaa pilkaten. ihminen voi niellä puoli litraa verta kunnes alkaa oksettaa. kokeile vaikka. mutta ei sitä verta eläimestä pumpata, vaan oikeasta ihmis ruumiista kuljetettuina kylmiöistä auringonvaloon. tämä tempaus saa ympäristön tolaltaan. 

kaadat loput kurkusta alas ja lähdet menemään. olkaa hyvät, jatkakaa. 

Ilmiöitä

luontoni huuta sinulle. päin sinun kolhiintuneita kasvoja! etkö sä käsitä! me ollaan koneisto, monistettuja varaosia. tää yhteiskunta ei tarvitse meitä. se tarttuu sua hartioista ja ravistelee. ei jaksaisi hänen kouristuksiaan nyt. kysymyksiä joihin herää keskellä yötä ja pistää hyvät yöunet päätökseensä. käännät toisen posken valmiina iskuun. mutta ei hän sua halua vetää lättyyn. haluaa vain pörröttää sun lyhyttä tukkaa ja saada sut reagoimaan. mutta ollaan kaikki niin kyllästyneitä arkisiin asiohin, ettei mikään jaksaisi enää yllättää meitä. ja kun sä sanot että rakas, hyppäisitkö ikkunasta mielikseni. ei vastata.

sadevesi valuu noroina halkeamasta makuuhuoneeseen. ollaan pidetty lämpöpatteria täysillä viimeiset neljätoista päivää. se hohkaa tulikuumia lieskoja ympäri asuntoa. saman aikaisesti teeveestä tulee tyhjäpäiden lätinää ja päälle naurettua jenkkikomiikkaa. ilmastointi huutaa katonrajassa niin lujaa että ajatuksenjuoksu keskeytyy juuri kun on sanomassa jotakin.

tää kämppä on mätänemiseen päin. kuoriaiset saapuvat suurena komppanjana ja poistuvat rikkaimurin säiliötä tyhjennettäessä. ne kituu raajat ammollaan päästäen hiljaista vaikerrusta. tämä asunto muuttuu hetkessä subtrooppiseksi alueeksi jossa heikot tulee listiä. 

hana on lakannut laskemasta juomakelpoista vettään lavuaariin. tällöin mennään bensa-aseman vessaan juomaan raudanmakuista nestettä tai nyysitään lähimarketin heppoisilta hyllyiltä red bullia. ne ei pidä siellä valvontakameroita, sillä ne pelkää valvontayhteiskunnan voimistumista. ne haluaa takaisin aikaan jossa autoa sai ajaa ilman turvavöitä ja tanssilavakulttuuri kukoisti. 

vähitellen alkaa home itää ja muodostaa odottamatonta rihmastoa pitkin seinämää. se voimistuu! jos joskus maailma hetkeksi pysähtyisi, sen kuroutumisen voisi kuulla. mutta hektinen maailma ei pysähdy. aamutuimaan herätessä toistuu sama kuvio uusintana verkkokalvoilla, kuin yhä uudelleen itsensä päälle nauhoitettu filmi. ja yhtenä hetkenä sitä huomaa toisen mädäntyneen. kuinka ällöttävää! vilisee ajatus toisinaan ja sitten alkaa toiminta;;: ruumis on hävitettävä. mattoon käärittynä roskakoria tyhjennettäessä. taputellaan käsiä kuin päätökseensä saatua remonttia. sanotaan: hyvin hoidettu! sitten saapuu roska-auto aamuyöstä noutamaan jätteet ruumiineen ajaen tiehensä takavalot sauhuten. 
muutaman päivän sinnittelyn jälkeen jättäydytään kuitenkin itse vuorostamme mädäntymään ympäröivään ällöttävyyteen, kasvamaan odottamatonta rihmastoa pitkin kolhiintuneita polvilumpioita. 

11/10/2017

mä olen opetellut kävelemään yksin klo. yhdentoista jälkeen. tämän tästä ei katsota viattomasti tai tarjota kyytiä kotiin. varo ettet pysähdy arvaamattomaan nurkkaan! jos pysähdyt, vastuu on sinun. katu on rivissä notkuvia dominopalkkeja. rähjäiset autot parkissa joiden rateissa uljaasti odottavat nuo housunnappinsa avanneet ukot. mee kotiis kokotti. ikkunat avataan ja karistetaan tupakan tuhkat niiden varpaille. paiskataan ovet kiinni ja näytetään vilkkua vasemmalle. 

ollaan valitsemassa pullapitkoa lähikaupan kapeassa välikössä. poskia kuumottaa tämä yltymätön ahtaus ja valikoiman äärettömyys. ne halutaan siroteltuina raesokereineen, mieluiten kuningatarhillolla. juuri silloin maksupäätteet tuuttaa nollaa. tällaisina hetkinä pullapitko nostetaan limaiselta liukuhihnalta takaisin hyllylle, taaimmaiseksi, kuluttamaan parasta ennen- päivämääräänsä.

pubiruusu

väyh. väljähtäneen bissen haju levittäytyy seinämiä pitkin sieraimista maksakudokseen. pullon suu kiehahtaa ja on valmis tyhjennykseen. imetään se kuiviin! ne huutaa kannustus huutoja meidän hämäämiseksi. viilataan kulmahampaat teräviksi odottaen oikeaa hetkeä iskeä hampaat happamiin limetinpuolikkaisiin. väyh, ja kohta pyöreään nurkkapöytään tarjoillaan tusina huurteista isoissa tuopeissaan jotka läikkyy paidankauluksiin ja täten noroina nahkakengille. pyykkituvan avain on upoksissa jossain päin töölön lahtea. väyh. vaahto purkautuu kihiseviksi kupliksi lasin reunoilla. 

24/12

sä et ole mulle oikea ihme. seison kassajonossa toista tuntia, jonne olen ehtinyt hukata läheisriippuvaisuuteni kokonaisina ruhoina. nyt voit noutaa ne pakastealtaasta punaisella tarralla varustettuna, valmiiksi kelmuun suikaloituina. varoen.
(sisältää särkyviä osia).

nämä ajat eivät ole helppoja, kuuluu sumutorvista humisten kajahtava äänipauke. joulu tulee yrjönä vessanpyttyyn aamupalan jälkeen. se lentää päin suljettua yläikkunaa ja kaataa sun takeaway kahvit sun uusille housuille! käh käh, se huutaa päin sun hermostuneita kasvoja ja sylkee kiviä sun kurkusta alas. saastainen joulu, ulosta itsesi ulos ovesta. nyt! ja kun se poistuu, se lähtee vastahankaisesti, ilman maksua. 

sä et ole mulle oikea ihme, sanon ja kurottaudun kohti korkeinta katvetta poimimaan sanansa syöneet pikku-ukot. 

09/10/2017

Kuoriäyriäinen

eilisen varjo on huomisen onni, sanot, ja pudottaudut korkealta ja kovaa. olet hullu. hullu!! mun ääni kantautuu vain puolet siitä matkasta mistä olet juuri jalkaperilläsi ponnistanut kohti hyistä järvenpintaa. ummistan silmiäni vielä lujemmin ja nuolaisen yhden kilpailevista lumipisaroista. en osaa tallettaa sitä ääntä mikä kuuluu kun sujahdat järvenpinnan lävitse routaantuneeseen jääveteen. heinikot kaikkoavat ja kalaparvet ryhtyvät ylensyöntiin! lentosi on niin voimaannuttava että yletyt koskettamaan varpaanpäilläsi rosoista järvenpohjaa ponnistaen itsesi takaisin pinnalle. järvi oli ehtinyt kuroa itsensä jo melkein umpeen. luomistyö on vasta alussa. 
huomaan hytiseväni kylmyydestä. selkärankaani kivistää. koukistan itseni pieneksi mytyksi ja sulkeudun sisälmyksineen kuoriäyriäisen tavoin.

hankajalkaisten valtakunta on nyt vapaa. 

09/10/2017

riekale

Osaat olla hyvin naiivi, sanot ja kurottaudut repimään alastoman omenan raajoiltaan. riks räks. 

tämä katu ei ole enää entisensä. ei ole ollut vuosiin. kun ensi kertaa kävelin sen läpi mitättömyyden tuntu jyskyttäen ikävystyttävästi pääni sisällä, sä otit mua kädestä. kuin olisin ollut joku sun oma muusasi. kaivoit povitaskustasi malluaskin ja lieskakuvioisen flekin. se ei ottanut syttyäkseen, sillä joka kerta tuuli puhalsi sen sammuksiin. vittu mä kiroan sen suohon. niin.

alfaltti jolla astelimme kiilsi katulampuista, joka päivä satoi samaa tihkua. samoja itsensä syöviä pisaroita. sä näytät niin kauniilta tässä valossa. hiussäikeet pitkin posliinimaisia kasvoja. välillä pysähdyn vain katsomaan, mutten sano mitään. aina silloin sä katsot mua takaisin vielä merkillisemmin. mietin, että mitäköhän sä näät mussa. sitten sä naurahdat ja silität mun poskea. mietin et suutelisitpa sä mua. suutele mua!! tekis mieli huutaa se sulle. mutta sä katsot mua silti merkitsevästi, niinkuin aina. ja me jatketaan matkaa. 

vedän savua keuhkot täyteen niin nopeasti nyt, että mua puistattaa. mun kurkussa on pistävä möykky jonka haluaisin kakoa ulos kuin karvapallon. savu tuntuu tulikuumina hiilinä mun sisuksissa, kunnes se muuttuu pelkäksi rohinaksi elimistöön. on vaikea olla yökkäämättä. heitän tumpin vesilätäkköön. se ei enää pala, vaan hukuttautuu hitaasti mustaan liejuun. 

arvaa kuinka monta kertaa oon halunnut panna sua? mulla on avaimet ja 23m2 kämppä kolmen korttelin päässä. se katu vilisee tähän aikaan rotista. toisinaan kauttaaltaan itsensä listimiä nelijalkaisia hirviöitä! mun kämpässä on kauhtunut patja jonka ostin kierrätyskeskuksesta jollain viidellä eurolla. tuntui luksukselta. hoitamaton fiikkus, jolla on varmaan joku virustauti kun se näyttää niin kuolleelta. siitä kasvaa jotain outoa rihmaa mutta ainakin se vielä imee kasteluvettä itseensä kun jaksan kastella. yritän pitää sen hengissä niin pitkään kuin mahdollista. tahriintunut keittiökomero ja kaks tuolia keskellä huonetta. ja on mulla lamppu, sellainen antiikkinen pöytälamppu. sain sen mun yhdeltä frendiltä kun se anto koko omaisuutensa pois ja muutti jonnekin malesiaan sen uuden äijän kanssa. mut et sä halunnut mua sillä tavalla. mä olin sulle yöllinen pakomatka, eksoottinen löydös klubin vessasta oksennuksineen. sä pelastit mut. puolikin tuntia myöhemmin olisin ollut varmaan jossain kuolleena mädäntymässä. keitettynnä monissa liemissä ja litkuissa, jos sä et olis sattunut silloin paikalle. tanssin yöt mun jalat vereslihalle ja mustelmille ja sammuin viidesti päivässä. sä et silti koskaan nähnyt mua sellaisena. mutta nyt on syksy ja kaikki on toisin. 

lokakuu tekee ihmisistä raadollisia ja arkoja. me piiloudutaan maailmalta omiin kuutioihimme poltellen kynttilöiden sydämiä loppuun. tulee se tuoksu mikä muistuttaa koulun joulujuhlia. me luetaan romantiikan täyteisiä teoksia joita sun täti itkee ja vaikeroi, kakoen kuudennetta ahmittua korvapuustia kurkustaan alas. ostetaan paksuja ja pehmeitä villahuiveja ja juodaan lasillisia punaviiniä korkeista laseista. sellaisista joihin meillä ei olisi ollut varaa ennen palkkasekin tuloa.

me ollaan kävelty jo hetki, ja sä olet puhunut kolme varttia sun uudesta tyttöystävästä. oranssitukkainen elokuvaohjaaja pietarista. se tuli iskemään sua ja ensimmäiset sanat mitä se sanoi päin sun kasvoja oli jotain kaunista rikkomatonta venäjää. sä et ymmärtänyt paskaakaan. pian olittekin jo sun kotona naimassa kuivausrumpua vasten. niin että naapurit laittoivat radiota kovemmalle ja korvatulpat korviin. sä et häpeillyt mitään eikä sua hävettänyt muiden katseet rappukäytävässä. kerrankin sun yläkerran eukko laittoi sun postiluukusta kissanpaskaa katkuamaan sun eteiseen kokonaiseksi kuukaudeksi kun olit poissa.   

katson sua uudelleen, ja sitten päätän olla sanomatta mitään. sä poltat tupakan loppuun ja heität jämät jälkeemme. 

osaat olla hyvin naiivi, sanot ja puraiset omenan värittömine kuorineen riekaileiksi. 

08/10/2017