sammal kallion lohkeamien peittona.
liliumgal
9/30/2023
9/23/2023
keskisuomesta,
9/02/2023
8/29/2023
enkelisilmä
ikkunalla lipuvat sadepisarat muistuttavat kaupungin hiiriä. kosteus tiivistänyt taajamat vellovaksi sumuksi. enkelisilmäinen tyttö vilkutti minulle, hymyilin takaisin.
enää ei pelota lähteä
7/13/2023
uni jossa vierailit
5/22/2023
huokeita ajatelmia
istuin kellokosken lammella,
söin hedelmäisiä lakritsi-irtokarkkeja pussista ja
katselin sairaalalle päin :
pohdin kiviseiniä, niiden takana haaleita huoneita...
lammen kimmeltävää pintaa.
lämpö tulvi minuun, muttei yltänyt sydämeen asti.
lopulta oli vain viileää.
5/18/2023
elo
5/11/2023
∞
5/08/2023
omenat
2/07/2023
katkelmia kuluneelta vuodelta 2 0 2 2 :
tuntunut vaikealta ja tahmaiselta näinä talvisina tunteina. maassa ollut sulaa pientareilla julmia valkoisia kinoksia seassa pieniä kiviä
aurinkoinen aamu, heleä valo taittanut korkeita kaupunki rakennuksia ..
kävin taas töölössä uimassa. uin altaan päästä päähän monta kertaa. vesi tuntui iholla lämpimältä, tukasta tipahteli lihavia vesipisaroita lätäköiksi lattialle.
kirsikan kukat kukkineet yllättäen huvipuiston laitamilla. puun juurille tipahdellut yksittäisiä kukkasia, kasvavalle nurmelle.
..
tunteen laukassa
annan elämän pölyn laskeutua hartioilleni
likellä korsia kukkivia nuppuja
kuroessa seittejään yhdeksi.
kahlattiin viilentävässä vedessä pienelle kivilohkareelle. oli utuinen tunne,
hanhiparvi rantautui rantaan vaahtopäiden kanssa
:
syksy tapahtui, puiden lehdet lakastuivat, ilta saapui aikaisemmin. riisuuntuneet puut huojuivat syystuulessa. ja kaikkialla niin harmaata
rankaa pitkin kuvioituja täpliä.
on pyryttänyt. kaupunki ollut kaaoksessa, lunta pudonnut taivaalta suuriksi korkeiksi kinoksiksi ja porvoonkadulla autot jääneet toistamiseen jumiin, hautautuneet pientareisiin.
kuitenkin pihalla tuikkivat
sirot lumen kiteet valaisten
kaikkea ympärillä olevaa, joulukuoron levittäessä heleää äänimattoaan .puutarhakin herää horroksestaan muistaen,
että elottomaankin kätkeytyy elämää.
hetkessä tunnen, rauhaa sisimmässäni.
—
5/24/2022
4/13/2022
___
kirsikankukat kukkii yllättäen huvipuiston laitamilla. puun juurella tipahtelee yksittäisiä kukkasia kasvavalle nurmelle..
kävin taas töölöössä uimassa,
uin altaan päästä päähän, monta kertaa.
vesi tuntuu iholla lämpimältä. tukasta tipahtelee lihavia vesipisaroita lätäköiksi lattialle. föönin puhaltaessa todentuntuinen ajatus, että pukeissaan olevat ja uimaan saapuvat riisuutuvat mummelit varastaisivat avonaisesta kassista lompakon, avaimet.. jätin lukollisen kaapin auki, ja kassit siihen odottamaan. hassu ja pahansuopa ajatus. palaan pukeutumaan.
3/14/2022
heleä valo taittaa korkeita kaupunkirakennuksia kun
maassa on jo sulaa ja
pientareilla julmia valkoisia kinoksia,
seassa pieniä kiviä.
kävelin kallioon,
matkalla pysähdyin galleriaan, jossa taiteilija oli juuri ripustanut näyttelyn seinille,
päästi minut sisälle.
lusikoita, hapertuneita ja puhtaan sävyisiä. näytti että kupera pinta olisi kuva avaruudesta. istuin hetken auringon lämmittämällä torkkelinmäellä. ystäväni soitti, pyysi lainaamaan imuria, ja toivotti hyvää syntymäpäivää.
kahvilan ikkunasta maisema tuntui ranskalaiselta, nuudelit täyteläisiltä, ja liemi liian tunkkaisen suolaiselta.. illalla istuttiin kaljakuppilassa. siellä oli koiria. mummeli pyöritteli silmiään, tää oo mikään eläintarha. baarijakkara kaatui kaksi kertaa.
11/13/2021
edited
on satanut marraskuun lumi. marraskuun kylmä ja piskuinen maa. pyörällä uskaltaa vielä ajaa, muttei niin lujaa, sillä rengas voi mennä liirtoon, ja sitten sattuu.
vaikka mietin kuolemaa usein, en haluaisi lähteä pyöräonnettomuudessa. en niin, että lentäisin kaarteessa päin asfalttia.
en tiedä tuleeko vatsa kipeäksi jos syö kulhollisen puolukoita nopeasti?
olen lukenut kirjaa sienistä. haluaisin ollakin sieni. sienet ovat maagisia. mutten voi pyytää mitään niin suurta. sienissä on alku ja loppu.
11/08/2021
edited
lenininpuiston korkein kohta muistuttaa minua joulu aaton aikaisesta aamusta. marraskuu on tehnyt tuloaan. ilta tulee aikaisin. tähdet näkyvät selkeinä, tihkusina ja jäisinä. minut valtaa hetkeksi lämmin olo siitä joulukuusta. lakkaan pitkiksi kasvaneet kynteni punaisiksi. punainen väri tahraa sormeni.
syksy on saanut minut katsomaan kauhuelokuvia, eikä ne pelota minua jälkeenpäin.. taustakuvanani patti smith. bela lugosis dead. googlaan, kuka oli bela lugosi. dracula. what happened to the goth girl, susan. poltettu tupakka saa minut levottomaksi. juokseminen saa sydämeni lyömään tiheämmin, tuntemaan enemmän ja lujemmin.
10/27/2021
lapinlahden liepeillä rantakaislikko on värjääntynyt myrkyn vihreäksi. veden pinta liejuu syystuulessa, kaislat kasvaneet pituuttaan kaksinkerroin kesän aikana.
helteiden jälkeen on ollut elämää, kuukausia ennen paljaita puita, kuivuneiden lehtien täyttämiä katuja.
...
kun pehmeä ja peittävä usva velloi loputtomana peittäen kaupungin ja tyhjentyneet kadut. kahvipaahtimon valotaulujen ääriviivat levinneinä, punaiset ja haaleat sävyt näyttivät niin kauniilta kaukaa. ilma viilensi kasvoni kun pyöräilin alamäkeen kovaa, pyörä vinkui ruostetta. olin jättänyt sen vesisateeseen hetkeksi.
12/19/2020
te kannatte yhteistä joulukuusta kiireettömään kellonaikaan viereisestä kaupunginosasta tähän. marketin kohdalla mietitte, olisitteko sittenkin tarvinneet kananmunia taatelikakkua varten. kumpikaan ei oikeastaan muista, tai tiedä oliko kananmunat loppu.
wanhan kirkon puistikko näyttää talvisin erilaiselta kuin muina vuodenaikoina. se on tyhjentynyt tyhjistä viinapulloista ja toisiinsa nojailevista puliakoista.yksinkertaiset harakat hyppivät tasajalkaa ja nokkivat pensaista varisseita marjoja.
on pienen pieni pakkanen, villasukissa varpaita kipristävä ilma. kihartunut tukka neulepipon alta tursuaa kehystäen pehmeitä poskia.
kuusi oli teidän yhteinen päätös, maksoi mitä makso, vaikka kulunut vuosi on ollut vaikea.
eteiseen, ulko-oven juureen kasaantuneita laskuja, lasku-muistutuksia, ja lopulta kirjeitä perintä-virastolta. selvisitte kuitenkin joten kuten. kauppaamalla kaiken tarpeettoman nettifoorumeilla ja hankkimalla lisätienestiä keikkatöillä. syömällä hyvin yksipuolista ruokaa. mutta lupasitte toisillenne, että tulevaisuudessa se ei tulisi olemaan tällaista. tällaista tämä nyt vain on tällä hetkellä.
tapasitte yhteisten ystävienne tupaantuliaisissa. tai oikeastaan jo aiemmin, mutta vain toinen muistaa sen tarkemmin. valhallankadun avoimista ikkunoista tulvi auringon viimeiset säikeet. tuoksui mikropopcornit, mieto tupakka ja pieneen kaksioon pakkautuneet ihmiset. sitten te.
myynti-ilmoituksia ei liimata enää lähi-alepan ilmoitustauluille, mutta halusitte yhdessä hankkia lemmikin, joten päädyitte tekemään siitä virallisen ilmoituksen. ensimmäinen viesti tuli keski-ikäiseltä varhaiseläköityneeltä kampaajalta: annetaan kissa uuteen kotiin. vain toinen teistä pääsi hakemaan sen, sillä tuoppien rengastamat pöydät ja pulppuavat tiskivuoret keskustan ketjubaareissa eivät odottaneet korjaajaansa. kissa matkusti ensimmäistä kertaa raitiovaunussa, uuden omistajansa kanssa kohti uutta kotia. te olitte tarkoitettu toisillenne. kaikki kolme.
sitten joku kysyi sen ratkaisevan kysymyksen: mitä seuraavaksi. ette olleet sentään jättäytyneet täysin pois ystävienne yhteisistä kapakkailloista, sun muista kemuista. kuitenkin uunissa valmistuva hehkuva epämuodokas pannukakku ja klönttinen mansikkahillo kiehtoivat nyt enemmän, yhteinen kissanne möyryämässä lisää hyytelöön sullottuja silakoita.
nyt joulu oli kuitenkin tulossa. kotianne ja sen tasoja valaisi kymmenet pienet tuikkuastiat pienine liekkeineen. ikkunat lähes huurtuneina sakeiksi, vatsanpohjassa lämmin ja autuas tunne.
kuusi mahtui helposti rappukäytävästä sisälle. hikikarpalot nousivat pintaan vasta nyt.
oli muistettava kastella kuusta tasaisesti, sillä ennen aikojaan variseva joulukuusi oli surullisinta mitä olisi voinut kuvitella. valonauhat, tuohi ornamentit ja pienet kimaltelevat koristeet ympäröivät neulas rypästä joka puolelta. latvaa koristi kultaisena hohtava enkelihahmo.
kissa nuuhki kuusen pisteliäitä ääriviivoja, hyväksyi sen sijainnin, ja kävi pitkäkseen kuusen suojaisaan juureen. kuusen tuoksu tulvi huumaavana ympäri asuntoa.
taatelikakku loimusi mausteineen soikion muotoisessa uunivuuassa keittiön tasolla,vaikka ilman kananmunia.
wanhan kirkon puistikko näyttää talvisin erilaiselta kuin muina vuodenaikoina.
on pienen pieni pakkanen,
kuusi oli teidän yhteinen päätös, maksoi mitä makso,
eteiseen, ulko-oven juureen kasaantuneita laskuja, lasku-muistutuksia, ja lopulta kirjeitä perintä-virastolta. selvisitte kuitenkin joten kuten. kauppaamalla kaiken tarpeettoman nettifoorumeilla ja hankkimalla lisätienestiä keikkatöillä.
tapasitte yhteisten ystävienne tupaantuliaisissa. tai oikeastaan jo aiemmin, mutta vain toinen muistaa sen tarkemmin. valhallankadun avoimista ikkunoista tulvi auringon viimeiset säikeet. tuoksui mikropopcornit, mieto tupakka ja pieneen kaksioon pakkautuneet ihmiset. sitten te.
myynti-ilmoituksia ei liimata enää lähi-alepan ilmoitustauluille,
sitten joku kysyi sen ratkaisevan kysymyksen: mitä seuraavaksi. ette olleet sentään jättäytyneet täysin pois ystävienne yhteisistä kapakkailloista, sun muista kemuista. kuitenkin uunissa valmistuva hehkuva epämuodokas pannukakku ja klönttinen mansikkahillo kiehtoivat nyt enemmän, yhteinen kissanne möyryämässä lisää hyytelöön sullottuja silakoita.
nyt joulu oli kuitenkin tulossa. kotianne ja sen tasoja valaisi kymmenet pienet tuikkuastiat pienine liekkeineen. ikkunat lähes huurtuneina sakeiksi, vatsanpohjassa lämmin ja autuas tunne.
kuusi mahtui helposti rappukäytävästä sisälle. hikikarpalot nousivat pintaan vasta nyt.
oli muistettava kastella kuusta tasaisesti, sillä ennen aikojaan variseva joulukuusi oli surullisinta mitä olisi voinut kuvitella. valonauhat, tuohi ornamentit ja pienet kimaltelevat koristeet ympäröivät neulas rypästä joka puolelta. latvaa koristi kultaisena hohtava enkelihahmo.
kissa nuuhki kuusen pisteliäitä ääriviivoja, hyväksyi sen sijainnin, ja kävi pitkäkseen kuusen suojaisaan juureen. kuusen tuoksu tulvi huumaavana ympäri asuntoa.
taatelikakku loimusi mausteineen soikion muotoisessa uunivuuassa keittiön tasolla,
12/14/2020
kynttilöityjä raameja riveinä
muodostaen hohdetta hämärään
en muistanut asuvani näin lähellä merta...
kivikkoinen ranta on vetäytynyt, kuroutunut läpikuultavaan jäähän
12/01/2020
linnanmäellä liikkuu suuria jänteviä rusakoita aamuisin.
joulukuun varhainen aamu tuulettaa minut läpikotaisin. tunnen tästä hetkestä täyttävää iloa; olen herännyt viisi minuuttia ennen ulko-ovesta lähtöä. silmissä utuinen ja verkkainen katse, jalat eivät tunnu raskailta, vaan kevyiltä, joilla voisi harppoa pitkällekin. lenininpuisto on hiljainen pimeä, mutta silti niin turvallisen tuntuinen.
hiljaiset kadut iltoina, joina pyryttää. vastaantulevat kunto-kävelijät tuulipuvuissaan. lämpöä hohkaavat pyöreät pöydät juottoloissa, toisiaan hellivät kämmenet. raitiovaunut ja niiden kolisevat äänet, lepattavat liput saloissa. liikennevalot vaihtuvat, vaitonaisuus, ja vaatimattomuus, pienuus ja yksityiskohtaisuus.
kosketan jäistä kimaltelevaa kalliota. se ei olekaan niin kylmä kuin ajattelin. heleä aurinko luo erimuotoisia heijastuksia, hetken tuntuu uudelta. pakkas-ilmat eivät ole vielä täällä. ilma tuntuu kyllä poskilla ja korvissa, muttei palelluttavasti. kävelen reippaana ja yritän uskotella itselleni olevani rohkea ja päättäväinen.
tämä yllättävä valo synnyttää minussa jotakin, mitä itsekin pelästyn. voisi olla uudenvuoden aatto, tai loputtomalta tuntuva maaliskuu. tällä hetkellä sillä ei oikeastaan ole väliä.