te kannatte yhteistä joulukuusta kiireettömään kellonaikaan viereisestä kaupunginosasta tähän.

marketin kohdalla mietitte, olisitteko sittenkin tarvinneet kananmunia taatelikakkua varten. kumpikaan ei oikeastaan muista, tai tiedä oliko kananmunat loppu.

wanhan kirkon puistikko näyttää talvisin erilaiselta kuin muina vuodenaikoina.

se on tyhjentynyt tyhjistä viinapulloista ja toisiinsa nojailevista puliakoista.

yksinkertaiset harakat hyppivät tasajalkaa ja nokkivat pensaista varisseita marjoja. 
on pienen pieni pakkanen,

villasukissa varpaita kipristävä ilma. kihartunut tukka neulepipon alta tursuaa kehystäen pehmeitä poskia. 

kuusi oli teidän yhteinen päätös, maksoi mitä makso,

vaikka kulunut vuosi on ollut vaikea.
eteiseen, ulko-oven juureen kasaantuneita laskuja, lasku-muistutuksia, ja lopulta kirjeitä perintä-virastolta. selvisitte kuitenkin joten kuten. kauppaamalla kaiken tarpeettoman nettifoorumeilla ja hankkimalla lisätienestiä keikkatöillä.

syömällä hyvin yksipuolista ruokaa. mutta lupasitte toisillenne, että tulevaisuudessa se ei tulisi olemaan tällaista. tällaista tämä nyt vain on tällä hetkellä. 

tapasitte yhteisten ystävienne tupaantuliaisissa. tai oikeastaan jo aiemmin, mutta vain toinen muistaa sen tarkemmin. valhallankadun avoimista ikkunoista tulvi auringon viimeiset säikeet. tuoksui mikropopcornit, mieto tupakka ja pieneen kaksioon pakkautuneet ihmiset. sitten te. 

myynti-ilmoituksia ei liimata enää lähi-alepan ilmoitustauluille,

mutta halusitte yhdessä hankkia lemmikin, joten päädyitte tekemään siitä virallisen ilmoituksen. ensimmäinen viesti tuli keski-ikäiseltä varhaiseläköityneeltä kampaajalta: annetaan kissa uuteen kotiin. vain toinen teistä pääsi hakemaan sen, sillä tuoppien rengastamat pöydät ja pulppuavat tiskivuoret keskustan ketjubaareissa eivät odottaneet korjaajaansa. kissa matkusti ensimmäistä kertaa raitiovaunussa, uuden omistajansa kanssa kohti uutta kotia. te olitte tarkoitettu toisillenne. kaikki kolme.

sitten joku kysyi sen ratkaisevan kysymyksen: mitä seuraavaksi. ette olleet sentään jättäytyneet täysin pois ystävienne yhteisistä kapakkailloista, sun muista kemuista. kuitenkin uunissa valmistuva hehkuva epämuodokas pannukakku ja klönttinen mansikkahillo kiehtoivat nyt enemmän, yhteinen kissanne möyryämässä lisää hyytelöön sullottuja silakoita.

 
nyt joulu oli kuitenkin tulossa. kotianne ja sen tasoja valaisi kymmenet pienet tuikkuastiat pienine liekkeineen. ikkunat lähes huurtuneina sakeiksi, vatsanpohjassa lämmin ja autuas tunne. 

kuusi mahtui helposti rappukäytävästä sisälle. hikikarpalot nousivat pintaan vasta nyt.
oli muistettava kastella kuusta tasaisesti, sillä ennen aikojaan variseva joulukuusi oli surullisinta mitä olisi voinut kuvitella. valonauhat, tuohi ornamentit ja pienet kimaltelevat koristeet ympäröivät neulas rypästä joka puolelta. latvaa koristi kultaisena hohtava enkelihahmo. 

kissa nuuhki kuusen pisteliäitä ääriviivoja, hyväksyi sen sijainnin, ja kävi pitkäkseen kuusen suojaisaan juureen. kuusen tuoksu tulvi huumaavana ympäri asuntoa. 

taatelikakku loimusi mausteineen soikion muotoisessa uunivuuassa keittiön tasolla,

vaikka ilman kananmunia.

kun katson käsivarsiani, en tunnista niitä omikseni

kuin minulta olisi viety turvallinen suojakuori, minun kotiloni..

sairaalarakennusten ikkunalaseista loistaa lämmintä valoa 
kynttilöityjä raameja riveinä
muodostaen hohdetta hämärään

tunnen rauhaa hiljaisella kadulla 

kun joulukuinen meri lipuu paikallaan.
en muistanut asuvani näin lähellä merta...

kivikkoinen ranta on vetäytynyt, kuroutunut läpikuultavaan jäähän

linnanmäellä liikkuu suuria jänteviä rusakoita aamuisin.

joulukuun varhainen aamu tuulettaa minut läpikotaisin. tunnen tästä hetkestä täyttävää iloa; olen herännyt viisi minuuttia ennen ulko-ovesta lähtöä. silmissä utuinen ja verkkainen katse, jalat eivät tunnu raskailta, vaan kevyiltä, joilla voisi harppoa pitkällekin. lenininpuisto on hiljainen pimeä, mutta silti niin turvallisen tuntuinen. 

hiljaiset kadut iltoina, joina pyryttää. vastaantulevat kunto-kävelijät tuulipuvuissaan. lämpöä hohkaavat pyöreät pöydät juottoloissa, toisiaan hellivät kämmenet. raitiovaunut ja niiden kolisevat äänet, lepattavat liput saloissa. liikennevalot vaihtuvat, vaitonaisuus, ja vaatimattomuus, pienuus ja yksityiskohtaisuus. 

kosketan jäistä kimaltelevaa kalliota. se ei olekaan niin kylmä kuin ajattelin. heleä aurinko luo erimuotoisia heijastuksia, hetken tuntuu uudelta. pakkas-ilmat eivät ole vielä täällä. ilma tuntuu kyllä poskilla ja korvissa, muttei palelluttavasti. kävelen reippaana ja yritän uskotella itselleni olevani rohkea ja päättäväinen.

tämä yllättävä valo synnyttää minussa jotakin, mitä itsekin pelästyn. voisi olla uudenvuoden aatto, tai loputtomalta tuntuva maaliskuu. tällä hetkellä sillä ei oikeastaan ole väliä.