te kannatte yhteistä joulukuusta kiireettömään kellonaikaan viereisestä kaupunginosasta tähän.

marketin kohdalla mietitte, olisitteko sittenkin tarvinneet kananmunia taatelikakkua varten. kumpikaan ei oikeastaan muista, tai tiedä oliko kananmunat loppu.

wanhan kirkon puistikko näyttää talvisin erilaiselta kuin muina vuodenaikoina.

se on tyhjentynyt tyhjistä viinapulloista ja toisiinsa nojailevista puliakoista.

yksinkertaiset harakat hyppivät tasajalkaa ja nokkivat pensaista varisseita marjoja. 
on pienen pieni pakkanen,

villasukissa varpaita kipristävä ilma. kihartunut tukka neulepipon alta tursuaa kehystäen pehmeitä poskia. 

kuusi oli teidän yhteinen päätös, maksoi mitä makso,

vaikka kulunut vuosi on ollut vaikea.
eteiseen, ulko-oven juureen kasaantuneita laskuja, lasku-muistutuksia, ja lopulta kirjeitä perintä-virastolta. selvisitte kuitenkin joten kuten. kauppaamalla kaiken tarpeettoman nettifoorumeilla ja hankkimalla lisätienestiä keikkatöillä.

syömällä hyvin yksipuolista ruokaa. mutta lupasitte toisillenne, että tulevaisuudessa se ei tulisi olemaan tällaista. tällaista tämä nyt vain on tällä hetkellä. 

tapasitte yhteisten ystävienne tupaantuliaisissa. tai oikeastaan jo aiemmin, mutta vain toinen muistaa sen tarkemmin. valhallankadun avoimista ikkunoista tulvi auringon viimeiset säikeet. tuoksui mikropopcornit, mieto tupakka ja pieneen kaksioon pakkautuneet ihmiset. sitten te. 

myynti-ilmoituksia ei liimata enää lähi-alepan ilmoitustauluille,

mutta halusitte yhdessä hankkia lemmikin, joten päädyitte tekemään siitä virallisen ilmoituksen. ensimmäinen viesti tuli keski-ikäiseltä varhaiseläköityneeltä kampaajalta: annetaan kissa uuteen kotiin. vain toinen teistä pääsi hakemaan sen, sillä tuoppien rengastamat pöydät ja pulppuavat tiskivuoret keskustan ketjubaareissa eivät odottaneet korjaajaansa. kissa matkusti ensimmäistä kertaa raitiovaunussa, uuden omistajansa kanssa kohti uutta kotia. te olitte tarkoitettu toisillenne. kaikki kolme.

sitten joku kysyi sen ratkaisevan kysymyksen: mitä seuraavaksi. ette olleet sentään jättäytyneet täysin pois ystävienne yhteisistä kapakkailloista, sun muista kemuista. kuitenkin uunissa valmistuva hehkuva epämuodokas pannukakku ja klönttinen mansikkahillo kiehtoivat nyt enemmän, yhteinen kissanne möyryämässä lisää hyytelöön sullottuja silakoita.

 
nyt joulu oli kuitenkin tulossa. kotianne ja sen tasoja valaisi kymmenet pienet tuikkuastiat pienine liekkeineen. ikkunat lähes huurtuneina sakeiksi, vatsanpohjassa lämmin ja autuas tunne. 

kuusi mahtui helposti rappukäytävästä sisälle. hikikarpalot nousivat pintaan vasta nyt.
oli muistettava kastella kuusta tasaisesti, sillä ennen aikojaan variseva joulukuusi oli surullisinta mitä olisi voinut kuvitella. valonauhat, tuohi ornamentit ja pienet kimaltelevat koristeet ympäröivät neulas rypästä joka puolelta. latvaa koristi kultaisena hohtava enkelihahmo. 

kissa nuuhki kuusen pisteliäitä ääriviivoja, hyväksyi sen sijainnin, ja kävi pitkäkseen kuusen suojaisaan juureen. kuusen tuoksu tulvi huumaavana ympäri asuntoa. 

taatelikakku loimusi mausteineen soikion muotoisessa uunivuuassa keittiön tasolla,

vaikka ilman kananmunia.

kun katson käsivarsiani, en tunnista niitä omikseni

kuin minulta olisi viety turvallinen suojakuori, minun kotiloni..

sairaalarakennusten ikkunalaseista loistaa lämmintä valoa 
kynttilöityjä raameja riveinä
muodostaen hohdetta hämärään

tunnen rauhaa hiljaisella kadulla 

kun joulukuinen meri lipuu paikallaan.
en muistanut asuvani näin lähellä merta...

kivikkoinen ranta on vetäytynyt, kuroutunut läpikuultavaan jäähän

linnanmäellä liikkuu suuria jänteviä rusakoita aamuisin.

joulukuun varhainen aamu tuulettaa minut läpikotaisin. tunnen tästä hetkestä täyttävää iloa; olen herännyt viisi minuuttia ennen ulko-ovesta lähtöä. silmissä utuinen ja verkkainen katse, jalat eivät tunnu raskailta, vaan kevyiltä, joilla voisi harppoa pitkällekin. lenininpuisto on hiljainen pimeä, mutta silti niin turvallisen tuntuinen. 

hiljaiset kadut iltoina, joina pyryttää. vastaantulevat kunto-kävelijät tuulipuvuissaan. lämpöä hohkaavat pyöreät pöydät juottoloissa, toisiaan hellivät kämmenet. raitiovaunut ja niiden kolisevat äänet, lepattavat liput saloissa. liikennevalot vaihtuvat, vaitonaisuus, ja vaatimattomuus, pienuus ja yksityiskohtaisuus. 

kosketan jäistä kimaltelevaa kalliota. se ei olekaan niin kylmä kuin ajattelin. heleä aurinko luo erimuotoisia heijastuksia, hetken tuntuu uudelta. pakkas-ilmat eivät ole vielä täällä. ilma tuntuu kyllä poskilla ja korvissa, muttei palelluttavasti. kävelen reippaana ja yritän uskotella itselleni olevani rohkea ja päättäväinen.

tämä yllättävä valo synnyttää minussa jotakin, mitä itsekin pelästyn. voisi olla uudenvuoden aatto, tai loputtomalta tuntuva maaliskuu. tällä hetkellä sillä ei oikeastaan ole väliä. 

turvallisesti alkaa tämä maanantai. venytykset nouseminen ylös sängystä sukat jalkaan etteivät varpaat kylmety. keittiön kaapista lasi lasiin hanasta sopivan lauhkeaa vettä.
purut suodatinpussi hanasta uudelleen vettä

ja kahvinkeitin päälle. naps.

muistan ensi kertaa että täällä asuu muitakin. seitsemän kerroksen verran elämää. en rajaa enää viikonloppuja arjesta. aiemmin niin runsaat puut ovat nyt tiputtaneet viimeisetkin lehtensä. vastapäisten kerrostalojen pimeät ikkunat ja parvekkeet näyttäytyvät minulle. joissakin tuikkii talvivalot ja niiden kattovalot, jotka ovat heränneet yhtä aikaisin kuin minä. 

en ole tavannut ystäviä kuukausiin.

olen miettinyt heitä, ja nähnyt heistä unia. sitten herännyt aamuyöllä, joka yö samaan aikaan. laittanut vitamiinit valmiiksi vesilasin viereen. kalsium, monivitamiinipore, c-vitamiini. marraskuu ei tunnu marraskuulta tänä vuonna. en kykene ahdistumaan pimeydestä tai vuodenajan vaihtumisesta, sillä oma päänsisäinen maailma antaa minulle kaiken mistä ahdistua. patteri on lämmin. huoneilmassa leijuu enää mieto salvian tuoksu.
ikkunan lähellä vetää.

call me by your name

ulkona on vielä aamun utu, sakea hämäryys. pieni kuutiomainen jääkaappi hiljenee, ja hetken kuluttua jatkaa vaimeaa hurinaa. 

olen herännyt yön aikana kolmesti, jaksoin kuitenkin valvoa puoleen yöhön vaikka olen herännyt joka aamu sellaiseen aikaan, jona aamu posti on juuri ehtinyt kolahtaa postiluukusta eteisen lattialle, - jos minulle tulisi postia. rapisevia sivuja ja murusia ympäri aukeamaa.

raotan ikkunaa, raikas mutta uhmakas viima puskee sisälle. aaltoillen, ja välillä voimistuen. luvassa on myrskyä. raitiovaunu mölisee kadulla, hidastaen vastapäisellä pysäkillä, jatkaen sitten matkaansa ikkunalasista toiselle, kivisen kadun kulman taakse. kolinan äänet loittonevat,

suljen ikkunan. 

kahvi porisee pannussa, se vuotaa tätä nykyä, kahvi tulvii saumoista hehkuvalle hellalle kuparin värisinä pisaroina karaten hellalevyltä lakatulle pinnalle. venyttelen käsivarsiani puolelta toiselle, olkapäiden saumat napsuvat. 

call me by your name and i will call you by mine, elokuva tuli eilen myöhäisillalla, eikä se itkettänyt minua tällä kertaa. minua itketti se toivoton aamupäivä töölönlahdella, huojuvat kaislat ja kevätauringon värjäämät joutsenet, lokakuun tihkuinen pimeä ilta berliiniläisessä pienessä elokuvateatterissa.

tämä vuodenaika herättää minussa

vellovia ja levottomia tunteita.  

i used to dream of golden apricots and figs looking rounded and soft in their own bowls but now i worry, are my plants lonely in my flat waiting someone to take care of them because i didn’t, as i didn’t notice that the summer months were gone until now.

salmiakkiruutu

salmiakki kynnet. 

syödä appelsiinia lavuaarilla. 

sen sisässä avautuu sadoittain limittäisiä pisaroita. pisarat tihkuvat tuoretta nektariinia enkä ole koskaan tuntenut olevani enemmän veden alla kuin nyt. 

kissa nuolee vesihanaa.

kylpyhuoneen lattia laajentuu ja täyttyy pisaroista. 

vatsassa särky.

tuntuu kuin sekoittuisin ympäristöön.

kirjasto

4 € kahden euron kolikoina, saan näistä aina bonuksia kun lainaan kirjasosta, mulla on kato bonus kortti sinä tyhm' tyttö. 

tilassa alakoulun pulpetteja ja puiset penkit. on etova ilma, penkeillä notkuu mäkelänkadun pakkaksen juopot, ompelijamummo ja siskoni, 

hän ei kuitenkaan tee mitää koko aikana, on hengessä mukana. 

olen pulassa. vanha windows 97 ei pyöritä, sturenkadun ärrän rasistinen myyjä on täälläkin mun työnantaja. ruutu hohtaa sinistä ja haluaa salasanan. en uskalla soittaa, ei mulla varmaan ole edes sen puhelinnumeroa. 

menen ulos hengittämään, ahdistaa, ihmiset tuntuu painostavilta, hartioita alas painavilta. ulko-ovi kilahtaa takaisin kiinni, 

sellaisessa nuhjuisessa läikkiintyneessä työtuolissa istuu joku vanha äijä, sellainen jolla on rusehtava mokkaliivi, jonka taskuista rehottaa erilaisia kuulakärkikyniä ja klemmareita. se on viereisen huoneen turvakamera oy:ltä. seuraa 9 eri näytöltä mitä näillä kulmilla tapahtuu. niitä miehiä on kolme. se tietää salasanat, joten pääsen takaisin koneen ääreen, jos joku haluaa lainata jotain. sit se tapahtuu jälleen; käyttäjä kirjautuu ulos. siinä kohtaa toisen tien kulkija haluaa lainata jotain, raivostuu kun sanon etten pääse kirjautumaan tunnuksilla, nyt ei voi lainata. se on vitun vihainen. pelkään että meinaa lyödä, ''saatana kun ei kirjastoista voi kirjoja enää lainata, sylkee. sisko on koko ajan läsnä mutta ei kommunikoida. 

lähden ovesta ulos ja aulasta oikealle turvakameratarkkaamoon jossa liivimiehen tulisi olla. ei ole. ahdistun, en osaa hoitaa tilannetta. 

menen takaisin ja istun työtuoliin. nyt ei pysty lainaamaan kirjoja. mua ymmärretään, harmaantunut rouva tietää millaista on olla ensimmäistä päivää töissä, sillä on toisessa silmässä monokkeli. kolmekymppinen letti-mies komppaa: jos ei saa kunnollisia ohjeita se on vaikeeta osata, 

miehen ääni on rauhoittava, jotenkin lempeä ja nasaali.