Osaat olla hyvin naiivi, sanot ja kurottaudut repimään alastoman omenan raajoiltaan. riks räks.
tämä katu ei ole enää entisensä. ei ole ollut vuosiin. kun ensi kertaa kävelin sen läpi mitättömyyden tuntu jyskyttäen ikävystyttävästi pääni sisällä, sä otit mua kädestä. kuin olisin ollut joku sun oma muusasi. kaivoit povitaskustasi malluaskin ja lieskakuvioisen flekin. se ei ottanut syttyäkseen, sillä joka kerta tuuli puhalsi sen sammuksiin. vittu mä kiroan sen suohon. niin.
alfaltti jolla astelimme kiilsi katulampuista, joka päivä satoi samaa tihkua. samoja itsensä syöviä pisaroita. sä näytät niin kauniilta tässä valossa. hiussäikeet pitkin posliinimaisia kasvoja. välillä pysähdyn vain katsomaan, mutten sano mitään. aina silloin sä katsot mua takaisin vielä merkillisemmin. mietin, että mitäköhän sä näät mussa. sitten sä naurahdat ja silität mun poskea. mietin et suutelisitpa sä mua. suutele mua!! tekis mieli huutaa se sulle. mutta sä katsot mua silti merkitsevästi, niinkuin aina. ja me jatketaan matkaa.
vedän savua keuhkot täyteen niin nopeasti nyt, että mua puistattaa. mun kurkussa on pistävä möykky jonka haluaisin kakoa ulos kuin karvapallon. savu tuntuu tulikuumina hiilinä mun sisuksissa, kunnes se muuttuu pelkäksi rohinaksi elimistöön. on vaikea olla yökkäämättä. heitän tumpin vesilätäkköön. se ei enää pala, vaan hukuttautuu hitaasti mustaan liejuun.
arvaa kuinka monta kertaa oon halunnut panna sua? mulla on avaimet ja 23m2 kämppä kolmen korttelin päässä. se katu vilisee tähän aikaan rotista. toisinaan kauttaaltaan itsensä listimiä nelijalkaisia hirviöitä! mun kämpässä on kauhtunut patja jonka ostin kierrätyskeskuksesta jollain viidellä eurolla. tuntui luksukselta. hoitamaton fiikkus, jolla on varmaan joku virustauti kun se näyttää niin kuolleelta. siitä kasvaa jotain outoa rihmaa mutta ainakin se vielä imee kasteluvettä itseensä kun jaksan kastella. yritän pitää sen hengissä niin pitkään kuin mahdollista. tahriintunut keittiökomero ja kaks tuolia keskellä huonetta. ja on mulla lamppu, sellainen antiikkinen pöytälamppu. sain sen mun yhdeltä frendiltä kun se anto koko omaisuutensa pois ja muutti jonnekin malesiaan sen uuden äijän kanssa. mut et sä halunnut mua sillä tavalla. mä olin sulle yöllinen pakomatka, eksoottinen löydös klubin vessasta oksennuksineen. sä pelastit mut. puolikin tuntia myöhemmin olisin ollut varmaan jossain kuolleena mädäntymässä. keitettynnä monissa liemissä ja litkuissa, jos sä et olis sattunut silloin paikalle. tanssin yöt mun jalat vereslihalle ja mustelmille ja sammuin viidesti päivässä. sä et silti koskaan nähnyt mua sellaisena. mutta nyt on syksy ja kaikki on toisin.
lokakuu tekee ihmisistä raadollisia ja arkoja. me piiloudutaan maailmalta omiin kuutioihimme poltellen kynttilöiden sydämiä loppuun. tulee se tuoksu mikä muistuttaa koulun joulujuhlia. me luetaan romantiikan täyteisiä teoksia joita sun täti itkee ja vaikeroi, kakoen kuudennetta ahmittua korvapuustia kurkustaan alas. ostetaan paksuja ja pehmeitä villahuiveja ja juodaan lasillisia punaviiniä korkeista laseista. sellaisista joihin meillä ei olisi ollut varaa ennen palkkasekin tuloa.
me ollaan kävelty jo hetki, ja sä olet puhunut kolme varttia sun uudesta tyttöystävästä. oranssitukkainen elokuvaohjaaja pietarista. se tuli iskemään sua ja ensimmäiset sanat mitä se sanoi päin sun kasvoja oli jotain kaunista rikkomatonta venäjää. sä et ymmärtänyt paskaakaan. pian olittekin jo sun kotona naimassa kuivausrumpua vasten. niin että naapurit laittoivat radiota kovemmalle ja korvatulpat korviin. sä et häpeillyt mitään eikä sua hävettänyt muiden katseet rappukäytävässä. kerrankin sun yläkerran eukko laittoi sun postiluukusta kissanpaskaa katkuamaan sun eteiseen kokonaiseksi kuukaudeksi kun olit poissa.
katson sua uudelleen, ja sitten päätän olla sanomatta mitään. sä poltat tupakan loppuun ja heität jämät jälkeemme.
osaat olla hyvin naiivi, sanot ja puraiset omenan värittömine kuorineen riekaileiksi.
08/10/2017
